Mua suututtaa, ärsyttää ja vituttaa. Ai mikä? No se, että suurin osa noista "ystävistä" ketkä sanoi, että ei se välimatka ystävyyttä kaada. Varsinkaan kun välimatkaa on se alle 50km. Mutta kuinkas kävikään?

Ystävyys muuttui yhdensuuntaiseksi. Ei itse oteta yhteyttä ja kysytä miten menee. Ei minkäänlaista kiinnostusta tulla käymään. Kysellään vain sillon, kun itse ensin otan yhteyttä, että millon tuun taas käymään. Minkä takia aina minä? Minkä takia ei voi ottaa sitä autoa alle ja ajaa tänne? Mulla itselläni ei edes ole autoa ja sillon kun olen käynyt, niin oon ensin junaillut Helsinkiin ja sieltä jatkanut vielä bussilla eteenpäin. Mua suututtaa. Mikä siinä on niin hankalaa, että tulisi itse edes sen kerran tänne? Tai edes kysyisi miten mulla menee, olisi kiinnostunut.

Kyllä, tunnen itseni nykyään yksinäiseksi. Kyllä, mua harmittaa ihan älyttömästi, koska mä kuvittelin, että se ystävyys kestäisi mitä vain. Että meidän väliin ei tulisi mitään. Mutta miten siinä kävikään... Nyt oon vain minä. Yksin. Uudella paikkakunnalla, josta tunnen oikeasti vain mun miehen. Mulla on paha mieli sen takia. Mä olisin halunnut pitää yhteyttä niihin mun vanhoihin ystäviin, jatkaa sitä ystävyyttä. Mutta mä en halua olla aina se, joka ottaa yhteyttä. Musta ei ole siihen. Musta tuntuu silloin, että mä vain roikun niissä ihmisissä kiinni, vaikka selvästikään heitä ei kiinnosta olla muhun yhteyksissä.